Eilen tuli matkamittarii suksilla 270 kilsaa näille lumille. Kaverin kanssa ihmeteltiin hiihdettäessä tätä yhteiskunnan touhua, kun kaikki pakataan taajamiin ja sinne haluttais haalia vielä syrjäkylien mukulat kouluihin. Kaikki samaan purkiin. Hassua miten maassa jossa porukkaa on vähän ja tilaa olisi paljon halutaan olla kuin sillit purkissa. Tai päättäjät haluaisivat. Suomalainen on alkujaan syrjäseutujen asukki joka arvostaa tilaa ja vapautta.

Meidänkin koulu haluttaisiin sulkea. Hyvä peruskorjattu rakennus, jossa liikuntasalit sun muut. Sama kohtalo olisi naapurikylän koululla. Sieltä lapsia riittäis, mutta on kuulemma sama kuljettaa keskustaan kaikki. Aika näyttää mitä valtuutetut sanovat. Verorahat kelpaa mutta palveluja ei tipu. Sama se on ilmeisesti kaikkialla. Itse pitäis sitten mennä töihin takaisin isolle koululle. En tiedä innostaako se... Vaihto on ollut mielessä jossain vaiheessa, mutta pakon edessä se jotenkin tuntuu vastemieliseltä.

Huomenna hautajaiset. Tuntematon serkkupoika saatetaan viimeiselle matkalle. Surkea kohtalo, putosi ja löi päänsä. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Olen nähnyt kaverin kaksi kertaa,  kun hän oli 1 vuotias ja mummon hautajaisissa viisi vuotta sitten. Kuollessa hän oli alta kolmenkymmenen.

Lenkiltä tullessa jututin hiihtäjä legendaa, Ehdotti minulle maakuntaviestiin osallistumista. Kun kerran harjoittelen. Tuumasin että eikös ne ole hieman nuorempien karkeloita. Kakkosjoukkueessa olisi kuulemma pula miehistä... Asia jäi kiusaamaan. Osaisiko sitä vielä hiihtää kilpaa. Se on raakaa leikkiä. Edellisestä kisasta on 21 vuotta. ja silloinkin oli ase selässä... Eikä silloinkaan vauhti päätä huimanut. Olen kolunnut pitkiä laturetkiä 2 talvea ilman aikatavoitteita tosin kilpasarjassa. 10 km vapaalla ja täysillä on pelottavampaa kuin 65 kilsaa pertsaa.  

Onneksi on perjantai koulukiistan puiminen ja perheen riennot tällä viikolla ovat vaatineet veronsa ja takki on tyhjä. Ulkona sataa alijäähtynyttä vettä ja pitäisi ajella koululta kotiin. Voipi olla liukasta. Kävi mielessä se viimeinen päivä. Olenko elänyt sovussa kanssa ihmisten kanssa ja sopinut riitani, jos nyt pitäisi lähteä. Voiko koskaan niin elää. Vaikka kuinka asiaa kääntää, anteeksianto ja armo taitaa olla ainut mahdollisuus.  Se on vain meille nykyihmisille niin vaikea asia. Toisille korni ja toisille mahdottomuus; hullutus... Niinkuin koko uskonnosta puhuminen