Hohhoijaa, olipa taas päivä. Lapsi oli saanut matikan kokeen ja meidän vanhempien mielestä liian huonon numeron. Pikku murkku nosti maidot kun valaisimme työn teon tärkeyttä koulutyössä.  Murkku oli sitä mieltä että vaadimme häneltä täydellisyyttä ja matikka ei nyt vaan ole hänen vahvin puolensa ja sitä rataa... Tätä on jatkunut koko syksyn. Nyt ennen koetta totesimme, että emme enää jaksa päivystää niskan takana ja vahtia lukeeko lapsi kokeeseen ja onko kaikki hommat tehty jne. Paapominen on nyt jäätävä vähemmälle ja nuoren miehen otettava vastuuta itse tekemisistään... Juuú vaan on se vaikeaa opelle kun tietää mitä pitäis tehdä ja osata. Mutta toisen puolesta ei voi elää.  Ei edes oman mukulan. Pirullinen ammatti ja meitä kun on perheessä kaksi!

No onneksi on lunta ja kävin hiihtämässä vajaa 15 kilsaa josta 5 kilsaa tasaria. Tuntui hyvältä hiihtää kun kaksipäivää oli pitänyt seuraa oksennus astialle. Mittariin tuli 250 kilsaa tälle talvea. Se on paremmin kuin koskaan tähän vuoden aikaan, vaikka laskisi nuoruuden aktiivihiihto ajat mukaan. Jos ei olisi sitä 15 vuoden sohvaperuna aikaa välissä niin... entä sitten. Mitä tuota miettii.  Lenkki päättyi pikataipaleeseen, kun kotoa tuli melko äreä viesti, että lapsen musiikinteoria tunti on 5 minuutin kuluttua ja minulla oli auto. Matkaa autolle vielä 1,5 kilsaa. Tuttu mies katsoi pitkään kun painelin vastaa vassua täysillä. Kylillä liikku kohta juttu, että tyyppi aikoo kisoihin kun ottaa jo vetoja...heh heh!